Katekismus ehdotuksen käskyn tulkinta: Jumalan tahto on, että jokaisella lapsella on isä ja äiti. Heille kuuluu erityinen arvo ja kunnioitus siksi, että he ovat vanhempiamme. Vanhempien tehtävänä on suojella lasta huolehtimalla hänen hyvinvoinnistaan ja kasvatuksestaan. Heidän tulee ohjata häntä tuntemaan Jumala ja rakastamaan lähimmäistään. Vaikka kaikki vanhemmat toivovat lapsilleen hyvää, heidän sanansa ja tekonsa saattavat silti olla rakkaudettomia ja vääriä. Silloinkin, kun päätämme tehdä vastoin vanhempien tahtoa, meidän on kuunneltava ja arvostettava heitä. Yhteiskunnassa julkinen vallankäyttö on uskottu esivallalle. Sen velvollisuutena on suojella kaikkia kansalaisia ja huolehtia oikeuden toteutumisesta. Hyvä esivalta on Jumalan parhaita lahjoja. Uskollisuus Jumalalle on kuitenkin tärkeämpää kuin ihmisten totteleminen. Kun kunnioitamme niitä, joille on uskottu hallitsemisen tehtävä, osoitamme luottavamme Jumalan huolenpitoon. Jumala lupaa, että tästä seuraa hyvää myös itsellemme. Kuule isääsi, jolta olet saanut elämän, älä halveksi äitiäsi, kun hän on vanha. (Sananl. 23:22) Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaisia Herraa totellen, sillä se on oikein. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus: "jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä". Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan. (Ef. 6:1-4)

(A) RAAMATTU - KIRJAHYLLYN KORISTE VAI KÄYTTÖKAPINE? Raamattu kuuluu länsimaisen sivistyksen peruselementteihin. Silti nykyisin on varsin vähän ihmisiä, jotka lukisivat Raamattua järjestelmällisesti. Kaunokirjallisuutta luetaan ilmeisesti paljon enemmän kuin Raamattua. Lisäksi tietotekniikan luomat surffailumahdollisuudet pitävät Raamatun helposti vain kirjahyllyn koristeena. Jos kaikesta huolimatta kaipaat näinä päivinä postia: lue kirje päivässä - Paavalilta! No, vakavasti ottaen riittää, kun luet pätkän Raamattua - edes silloin tällöin. Se nimittäin auttaa perehtymään Raamatun kertomiin tapahtumiin. Aikamme ihmiseltä puuttuvat useimmiten tiedot Israelin, itämaiden ja Egyptin historiasta, tiedot, jotka Raamattu olennaisin osin voisi antaa, ja jotka voisivat auttaa Raamatun ymmärtämisessä. Sillä Raamattu ei ole välttämättä helppo kirja. Raamattu on syntynyt hitaasti noin 1500 vuoden kuluessa, aikana, jolloin moni silloinen supervalta sai nähdä urhojensa korskeiden silmien painuvan kohti maata. Samoihin kansiin on kuitenkin kirjattu myös tuon ajanjakson hengen historia. Ja juuri sillä näyttää olevan yhä ajankohtaista sanottavaa. Raamattu kertoo valtakunnista: Egyptin ja Babylonian, Assyrian, Kaldean (Uusi Babylonia), Persian, Kreikan ja Rooman muinaisista jättiläismäisistä poliittisista rakenteista. Näiden poliittisten voimien valtataistelun piiriin kuului Israelin kansan historia.

Raamattu ei kuitenkaan sisällä vain historiaa. Pyhässä kirjassa on myös lakikokoelmia eri ajoilta, rukouksia, rakkaustarinoita ja -runoja, aineistoa, johon varmasti kannattaa tutustua. Aineistoa, joka tekee selväksi, että Raamatun kirjoittajillakin oli historiankuvausta tärkeämpi tehtävä: julistaa elävää Jumalaa, löytää uskon juurihoitoalueelle, löytää itsensä, Jumala, lähimmäinen. Raamatun lukemisessa meitä voi auttaa nykyaikainen raamatunselitysoppi. Millaiseen lukemiseen se voi ohjata? Sellaiseen, jossa tekstit otetaan tosissaan eikä tyydytä vain vaikutelmiin tai toistelemaan ulkoa perinteistä tulkintaa, joka jo tunnetaan. Otetaan asioista selkoa: mitä? kuka? missä? miten? Vasta kärsivälliset toistuvat lukukerrat esimerkiksi psalmien tai profeettasaarnojen kohdalla selventävät sitä, mistä tilanteesta ja mihin puheena olevat sanat nousevat.Tarkoituksena on mahdollisimman hyvin ymmärtää, mitä Raamatun kirjoittajat kirjoituksillaan viestivät, mitä asiaa he ajoivat. Vasta tämän jälkeen tuo itse asia voidaan tulkita omalle ajallemme. Jos tätä historiallista tehtävää ei viitsitä suorittaa kunkin tekstin kohdalla ensin, on vaarana käydä niin, että saarna on aina samanlainen, olipa saarnateksti mikä tahansa.

Teksteissä on tyylieroja, ne kuuluvat useisiin eri lajeihin. Sukuluettelon erottaa oitis lakitekstistä, runouden proosasta. Vaikeampaa on jo punnita eri kertomusten välillä. Joku

Raamatun kertojista kun pyrkii objektiivisuuteen ja luettelee historiallisia tapahtumia; joku toinen taas tähtää vain lukijansa tavoittamiseen, tarkoituskaan ei ole ensi sijassa antaa historiallisia faktoja, vaan saattaa lukija miettimään omaa jumalasuhdettaan. Kolmas kertoja taas voi toimia opettajana esittelemällä käytösnormeja ja pyrkimällä taivuttelemaan lukijaa niiden toteuttamiseen. Tosin tällaiset "opetuskertomukset", mikäli ne suoraan vetoavat lukijaan, kuuluvat melko myöhäisiin kirjoituksiin. Ennen näet oli vallalla "piiloviestintä": kertoja jäi taustalle ja antoi lukijan/kuulijan itse painiskella esitetyn materiaalin kanssa. Useissa patriarkkakertomuksissa - jo Abrahamin ja varsinkin Jaakobin kohdalla - lukija tuntee jäävänsä jopa pulaan, kertoja kun ei kerro, mikä päähenkilön käytöksessä nyt oli hyvää, mikä taas pahaa. Tämä jo riittää muistuttamaan siitä, ettei noita vanhoja kerrontataiteen helmiä saisi kädellä huitaisten ohittaa - eikä saisi liian äkkiä tehdä moraalisia johtopäätöksiä. Sen sijaan olisi aina vain kysyttävä, miten Jumala toimii po. kertomuksessa? Toiseksi on kiinnitettävä huomio siihen, kuka ja millainen on tuon Jumalan ja ihmisen välisen vuoropuhelun toinen osapuoli: ihminen. Useimmiten on paras aloittaakin tarkastelu Raamatun ihmishahmoista ja kysellä mikä heidän käytöksessään ja elämässään on esikuvallista ja mikä ei.