7 SEITSEMÄS KÄSKY
Älä varasta.
Raha ja omaisuus ovat Jumalan hyviä ja tarpeellisia lahjoja. Samalla ne ovat ihmiskunnan yleisimpiä epäjumalia.
Jumalan luoma hyvyys on tarkoitettu kaikille. Rakkaus velvoittaa meitä huolehtimaan kaikkien toimeentulosta. Yhteinenvastuumme ulottuu koko ihmiskuntaan. Jos etsimme itsekkäästi omaa etuamme köyhien kustannuksella, varastamme niiltä, joiden elinehdot ovat kaikkein huonoimmat. Meidän on oltava valmiit tinkimään sekä henkilökohtaisesta että kansallisesta hyvinvoinnistamme.
Ihmisten hyväksikäyttö, vastuuttomuus työssä ja epärehellinen keinottelu ovat edun hankkimista toisten kustannuksella. Varkautta on myös yhteisen omaisuuden anastaminen ja vahingoittaminen. Ympäristön turmeleminen ja luonnon tasapainon järkyttäminen on varastamista tulevilta sukupolvilta.
Väärät valat ja valheet, murhat, varkaudet ja aviorikokset rehottavat kaikkialla, veriteko seuraa veritekoa. Sen tähden maa muuttuu aavikoksi, kaikki sen asukkaat nääntyvät. Villieläimet ja taivaan linnut kuolevat, meren kalat katoavat. (Hoos. 4:2-3)
Varas älköön enää varastako, vaan tehköön työtä ja ansaitkoon rehellisesti toimeentulonsa, niin että voi myös antaa tarpeessa olevalle. (Ef. 4:28) 7
Vähä Katekismus
Älä varasta.
Mitä se merkitsee?
Vastaus: Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme anasta lähimmäisemme rahaa tai omaisuutta emmekä hanki sitä itsellemme petollisella kaupalla, vaan autamme häntä kartuttamaan ja suojelemaan omaisuuttaan ja toimeentuloaan.
Tapaus: On lauantai-ilta. Masa ja Pena kuljeskelevat toimettomina kaupungin katuja pitkin. Jotain toimintaa olisi oltava - ja sitten pojat keksivät - "bensaa suonissa... daa da daa da ... kiitää alla autostrada..." Ja niin tapahtuu Toyota Corolla -87: n luvaton käyttöönotto.
Laadi ajatuksia herättävä jatko tarinalle, jossa esiintyvät Masa ja Pena, Toyota Corollan omistava 3-lapsinen perhe, Masan ja Penan huoltajat, poliisi ja lisäksi jokin itse valitsemasi henkilö tai henkilöryhmä, joka liittyy tähän tarinaan. Ota tarinassasi kantaa varastamiseen ja sen aiheutamiin seurauksiin eri ihmisten kannalta.
Älä varasta -miksi? Etsi perusteluja, miksi ei pidä varastaa.
Vankilan päiväjärjestys (esimerkkinä Helsingin keskusvankilan osasto): 6.20 Herätys 6.30 Aamutarkastus 6.40 - 7.00 Aamiainen 7.00 - 10.55 Työ (kahvitauko 10 min.) 10.55 - Lounastauko 11.20 - 11.50 Ulkoilu, virkailijoiden vastaanotto 12.00 - 15.50 Työ (kahvitauko 10 min.) 15.50 - 16.20 Päivällinen 16.15 - 16.30 Sairaanhoitajan vastaanotto (myös klo 7.15) 16.20 - 16.50 Ulkoilu 16.50 - 17.05 Iltatarkastus 17.05 - 19.00 Vapaa-ajantoiminta 19.20 Ovien sulkeminen
Perjantaisin työt päättyvät klo 14.05 ja osastot suljetaan klo 21.40. Viikonloppuna ei ole pakollisia aktiivitoimintoja. Vieraita vangit voivat vastaanottaa määrättyinä tapaamisaikoina.